19.07. - 20.07.2014, Kalajoki 
Ja sitten Kalajoen pienlentokentälle. Tämä rata on aiemmin ollut meille suosiollinen; viimeiset kolme vuotta oltiin lähdetty täältä pokaalin kanssa. Tosin nyt pitää muistaa, että autossa on tällä hetkellä riskisti enemmän voimaa kuin aiempina vuosina. Saattaa olla hyvä juttu, voi myös olla haitaksi.

Alastaron kahta edellistä kilpailua haitannut sähkövika oli paikallistettu vialliseen vaihteita käyttävään sähköiseen ohjainpurkkiin. Uusi oli vaihdettu tilalle ja luotto auton toimintaan oli taas korkealla. Tiimipaidatkin oli vaihdettu maastokuvioituihin taistelijan paitoihin. Rinta rottingilla ajamaan uutta rataennätystä omiin nimiin...



Ensimmäinen veto palautti meidät takaisin maan (eli lentokentän) pinnalle. Järkkyä sutimista sekä sama vanha sähkövika ilmestyi taas kummittelemaan. Ei hyvä. Lisäksi radalta näki tosi huonosti paluureitin risteyksen, joten lopussa ajoin auton pari metriä soralle asfaltin loputtua. Great...

Toiseen vetoon muutettiin lähtö- ja vaihtokierroksia alemmaksi toiveena parempi pito rataan. Toiveeksi jäi, aika parani hieman ja tässä vaiheessa meinasi jo konstit loppua. Varikolla kuitenkin löytyi syy sähkövikaan; ilmeisesti Drag Week:in rengasvärinöissä oli sähköjärjestelmän maadoituskenkä katkennut ja johto pysyi paikoillaan pelkästään kutistesukalla. Tästä johtui ne kymmenet ”haamuvaihtamiset” sekä kierrosrajoittajan toimimattomuus. Ja uudestaan yrittämään!

Kolmas veto menikin todella hyvin. Auto kulki suoraan ja kaikki moottorin kontrollit pelasivat jälleen. Palkintona tästä lajittelun ykköspaikka! Aika oli ihan kelvollinen 4.926s / 237,52kmh. Toisena oli kotiradallaan Kenneth Wikberg ajalla 4.972s / 238,34kmh. Tiukkaa vääntöä! Vesisade katkaisi neljännen kierroksen ja se päätettiin ajaa sunnuntaina ennen pudotuskilpailun alkua. Epävirallinen OL-ryhmän rataennätys 4.805s vuodeltä 2013 jäi Kenneth Wikbergin haltuun. Ei se ollutkaan niin helppoa...



Sunnuntaina päätimme olla ajamatta neljättä lajittelukierrosta ja läksimme katsomaan radalle muiden menoa. Toisilla onnistui, toiset liukastelivat ja meidän piikkipaikka piti. Tästä tekemään suunnitelmaa sunnuntaipäivän ratoksi!

Ensimmäinen kierros ajettiin Jukka Panua vastaan. Panulla oli Opelin kanssa kovia ongelmia pidon kanssa, meille pikku sutimisella 5.311s ja jatkopaikka. Toisella kierroksella vastassa oli Risto Palosaari, jolla myös meitä enemmän pito-ongelmia. Meille 5.472s ja jatkoon. Oltiin siis finaaleissa mukana ja tiedonkeruusta selvisi syy sutimiseen; liian korkeat vaihtokierrokset. Ahtopaine kasvaa ykkösvaihteella lopussa ja kun kakkonen menee tupaan liian suuri vääntö lyö pidon irti. Helppo korjata, vaihtokierroksia alemmaksi ja takaisin radalle antamaan Kennethille vastusta.

Nyt tuli sitten se virhe ihan itselle. Ajoin auton prestageen, sen jälkeen stageen ja totesin etten näe edes oikeanpuoleisia keltaisia valoja. Jäivät injektorin taakse piiloon. Paniikissa kurotin kaulaani ylös oikealle ja jalka osui kaasuun. Auto loikkasi metrin eteenpäin ja peli oli pelattu. Yliastuminen, voisi sanoa... Noh, joskushan tämänkin piti tapahtua. Runner-Up –pokaali tästä viikonlopusta ja pistetilanne näyttää jo ihan hyvälle.



Vielä jaksetaan Motoparkin Finaalikisa ja sitten taputellaan tämä kausi pakettiin. Mutta sinne on vielä aikaa, joten nähdään siellä!

edit: korjattu rataennätys oikealle miehelle